Kilpailutoiminta
Koti Uutiset Kalenteri Seura Kilpaileminen Valmennus Ulkokentät Organisaatio Yhteystiedot Media

            

Ylös

 

Kilpailutoiminta - NurTS Verkolla 2003

 

Nurmijärven Tennisseura on aktiivinen myös kilpailutoiminnassa. Seuran kilpailutoiminnasta vastaa Kim Smedslund. Seuraavassa huomioita kuluneesta vuodesta.

Miesten osalta NurTS pelaa III divisioonassa, jossa viime kaudella säilyttiin niukasti. Taso on koventunut.

Miehet 45v joutui luopumaan SM tasosta ja putosi takaisin 1 divisioonaan. Taso oli koventunut myös siellä kova. Onkohan Jarkko Nieminen saanut myös 45v miehet nuortumaan?

NurTS:n kantavana voimana ovat kilpailuissa olleet Hannu Laitinen ja poikansa Antti. Marraskuussa kuitenkin Laitisten perhe muutti Hyvinkäälle ja samalla seuraksi tuli HyTS. NurTS koki paljon menestyksen hetkiä Laitisten kera ja pahoittelee mutta ymmärtää muuton syyt.

TeamTennis on harrastajien oma sarja tarkoitettu sijoittamattomille pelaajille. Pelit ovat itse järjestettyjä ja kustannettuja. Peleissä on ennen muuta hauskaa ja liikunnan ilo on tärkein. Toki kilpailu tuo mukaan aina oman mausteensa. TeamTenniksessä on olleet mukana sekä miehet että naiset.

Marraskuussa järjestettiin NurTS:n historian suurimmat kisat. Sarjaan A3-B oli halukkaita enemmän kuin voitin ottaa. C-luokassa saatiin luokkavoitto omalle seuralle kun Toni Maljojoki nappasi selkeän voiton.

Uusi joukkue, Miehet 35v perustettiin syksyllä ja kilpailut käynnistyvät vuoden 2004 alkupuolella. Sarjassa pelaavat:

  1. Ari Eloranta
  2. Antti Foudila
  3. Sami Lithenius
  4. Jukka Korpela
  5. Kim Smedslund

Kim Smedslund odottaa uutta verta myös kilpailutoimintaan, sillä Tennisseuran tenniskoulun myötä odotetaan paljon uusia pelaajia.

Tulevat kilpailut ovat:

Kansalliset kilpailut 2004 (alustava)

Klaukkalan Kansalliset 23.-25.1.2004; P11, P13, P15, T11, T13, T15 2p

Klaukkalan Kansalliset 2.-5.4.2004; M35, M45, MD, NC 2p

Klaukkalan Kansalliset 18.-20.6.2004; P10, P12, P14, P16, T12, T14 2p

Klaukkalan Kansalliset 23.-25.7.2004; MA3-B, MB3-C, MD 2p; MA3-B, MC-D 4p

Klaukkalan Kansalliset 13.-15.8.2004; MB, M35C-D, M45, NC 2p

Klaukkalan Kansalliset 12.-14.11.2004; MA2, MB, MC, NB 2p; MB-C 4p

Seuran kilpailut 2003

Sisämestaruuskilpailut

Seuran sisämestaruuskilpailut hallissa 1.-2.3.2003. 

Sarjat: Miehet B, Miehet harrastelijat, Naiset avoin, Juniorit. 

Sarjatennisjoukkueet ja pelaajat

Miehet SM-liiga 2003

Vetäjä

Puhelin

Sarja

Hannu Laitinen

0400-404444

Miehet III-div. lohko F (sisäkausi)

Kim Smedslund

040-8271261

Miehet III-div. lohko H (ulkokausi)

Sari Laihonen

040-7476229

Naiset I-div. lohko B   (NurTS luopui)

 

Senioritennis-joukkueet 2003

Vetäjä

Puhelin

Sarja

Sari Laihonen

040-7476229

Naiset 30 v, SM-sarja

Outi Mattila

050-3684053

Naiset 50 v, 1. div. lohko 1

Irma Viitanen

040-5023082

Naiset 55 v, SM-sarja

Hannu Laitinen

0400-404444

Miehet 45 v, SM-sarja

Markku Kotilainen

0400-702374

Miehet 50 v, 2. div. lohko 4

Keijo Vallenius

0500-481008

Miehet 55 v, 2. div. lohko 1

 

Team Tennis -joukkueet talvi 2002-2003

Vetäjä

Puhelin

Sarja

Briitta Kotilainen

040-7254491

Naiset harrastaja

Jaakko Koskenpää

040-5518214

Miehet 45

 

NurTS:n jäsenet tasoitusluettelossa 19.9.2003

Miehet A-luokka

Edustusseura
J=juniori

Tasoitus

508

Smedslund Kim

NurTS

-2

10887

Eloranta Ari

NurTS

-1

 

 

 

 

Miehet B-luokka

 

 

948

Foudila Antti

NurTS

scr

1245

Laitinen Hannu

NurTS

scr

6852

Lithenius Sami

NurTS

scr

10290

Laitinen Antti

HyTS  J

2

484

Broms Arne

NurTS

3

433

Hietanen Risto

NurTS

3

617

Korpela Jukka

NurTS

5

 

 

 

 

Miehet C-luokka

 

 

8650

Aarnio Jorma

NurTS

+15.2

485

Maljojoki Toni

NurTS

+15.2

5494

Tamminen Harri

NurTS

+15.2

2704

Valkila Matti

NurTS

+15.2

6099

Viitanen Juhani

NurTS

+15.2

 

 

 

 

Miehet D-luokka

 

 

2175

Koskenpää Jaakko

NurTS

+15.3

10326

Kotilainen Markku

NurTS

+15.3

3756

Laulainen Erkki

NurTS

+15.3

4664

Malinen Taisto

NurTS

+15.3

5469

Wallenius Keijo

NurTS

+15.3

6280

Halinen Teemu

NurTS

+15.4

2106

Haverinen Janne

NurTS

+15.4

6278

Hietanen Lauri

NurTS  J

+15.4

6609

Kuula Ilkka

NurTS

+15.4

5443

Laitinen Aapo

NurTS  J

+15.4

6590

Malinen Teemu

NurTS  J

+15.4

6274

Ruohonen Jorma

NurTS

+15.4

10886

Toivonen Tuomas

NurTS

+15.4

 

 

 

 

Naiset B-luokka

 

 

2265

Laihonen Sari

NurTS

-3

2189

Väisänen Mari

NurTS

scr

 

 

 

 

Naiset C-luokka

 

 

2271

Pallasto Marja

NurTS

+15.1

5079

Hietanen Liisa

NurTS

+15.2

4016

Magi Tina

VarTe

+15.2

10444

Mattila Outi

NurTS

+15.2

4559

Sivunen Satu

NurTS

+15.2

2641

Viitanen Irma

NurTS

+15.2

4932

Kiviharju Marketta

NurTS

+15.4

5078

Kotilainen Briitta

NurTS

+15.4

5081

Sointu Saana

NurTS

+15.4

4870

Toivonen Anneli

NurTS

+15.4

 

 

 

 

 

 



Päivitetty 14.10.2004
NurTS - Nurmijärven Tennisseura ry   www.nurts.net  
Postiosoite ja tennishalli  Isosuo 1  01800 Klaukkala  puh. 09 - 8794105,  Tenniskentät  Klaukkalan urheilupuisto  Kuntotie  puh. 050 - 5210025