|
|
Ai että tennistä? - Verkolla 2003/2Elle Yli-Ojanperä Jarkko
löntysteli loskaista jalkakäytävää pitkin. Aurinko oli laskenut jo ajat
sitten, vaikka oli tuskin ilta. Ohi huristelevat autot eivät ärsyttäneet niin
paljon, kun korvissa pauhasi Linkin Park. Jarkon pään päällä leijaili silti
musta pilvi. Vanhempien jäkätykset kaikuivat ohimoissa rämisevistä
kitaroista ja itkuraivarin saaneesta laulajasta huolimatta. ”Mikset sä
harrasta mitään? Urheilu tekis kuule sullekin hyvää, jaksaa koulussakin
paremmin, ku sä näytät aina niin kiukkuselta…” ”Eikös kaikilla sun
luokkakavereillaki oo joku harrastus? Mitäs jos alottaisit kanssa tenniksen,
niinku Niemen Olli? Tehän voisitte pelata samassa ryhmässäkin, eiks se ois
kivaa? Pääsisit sosialisoimaan kun sä oot aina niin yksin…” Jarkko
napsautti walkmaninsa pois päältä ja otti kuulokkeet korviltaan. Syvään
huokaisten hän veti tennishallin raskaan oven auki ja astui sisään. ”No niin, tervetuloa mukaan vain kaikki uudetkin tulokkaat. Aloitetaan tänään
vähän iisimmin että hekin pääsevät mukaan ja otetaan sitten lopuksi pari
leikkimielistä nelinpeliä. Jarkko, tulisitko sä ekaksi kokeilemaan kämmen-
ja rystylyöntejä?” Jarkko seisoi kentän keskellä tuijottaen eteensä. Mistä
tuo nainen oikein puhui? Kaikki katsoivat häntä huvittuneina ja eräs poika lähestyi
häntä hymyillen ojentaen mailaa. ”Ota tää, se on mun mut sä voit lainata
sitä.” Jarkko loi kapineeseen lähes hurjistuneen katseen. Ainut asia, joka hänellä
tuli mieleen oli lumikenkä. ”Kiitti…Olli.” Jarkko otti mailan käteensä,
mutta arvioi sen painon väärin ja maila kopsahti pehmeälle kentälle. Seurasi
naurunremakka. Kasvot punaisina Jarkko tarttui petolliseen aseeseen molemmin käsin
ja marssi hieman hämmentyneen valmentajan luo. ”No, joko mä saan hakata niitä
palloja?” Pallot sinkoilivat sinne tänne vailla tarkoitettua suuntaa ja päämäärää.
Takaseinä kumisi ja verkko heilahteli. Valmentaja yritti rauhoitella ja näyttää
mallia. ”Ei tartte hosua, ota mailasta ihan kunnon tukeva ote, näin…”
”Ei tästä tuu mitään, antaa olla!” Maila teki kananlennon rajaviivalle.
Jarkko läsähti penkille, ja kateudenhäivähdys käväisi hänessä, kun hän
katsoi muiden sulavaa pallottelua. Valmentaja istuutui hänen viereensä.
”Hei, täähän on vasta sun eka kertas tenniksen parissa, ethän sä tietenkään
heti voi olla mikään Jarkko Nieminen, vaikka nimi käviskin yksiin.” Jarkko
pyöritteli silmiään. Oli ollut turhaa toivoa, ettei hänen nimestään
huomautettaisi. ”Kuule, ei missään voi koskaan olla hyvä jos ekalla
kerralla luovuttaa. Mä nään että sä haluisit olla parempi, yritystä sulta
kyllä löytyy. Uusien asioiden opettelu vaan vaatii vähän kärsivällisyyttä.”
Jarkko istui hetken hiljaa ja pomppasi sitten pystyyn. Pian pallot sinkoilivat jälleen
ympäriinsä, mutta tällä kertaa maila pysyi kädessä. Olli pyyhki hikeä otsaltaan ja hörppäsi juomapullostaan. ”Ihan hyvinhän
se loppua kohden alko mennä. Sä lyöt ehkä vähä turhan kovaa, koita
ennemmin keskittyä tekniikkaan ku voimaan.” Jarkko paukautti kaapinoven
kiinni. ”No emmä tiedä, ootsä muka joskus nähny Björk Porin säästelevän
hauiksiaan niis sen lyönneissä?” ”Kenen?” ”Ai nii, kiitti lainasta,
ens kerral voit käyttää tätä ite, mul on sit jo oma.” Jarkko ojensi
mailan hölmistyneelle pelikaverilleen ja poistui hallista myhäillen. Oli alkanut sataa lunta. Jarkko otti kourallisen maasta ja pyöritti siitä
pallon. Koulussa oli monesti pelattu pesäpalloa, sählyä ja jääpalloa
suunnilleen samankokoisella pallolla, mutta mikään niistä ei ollut
kiinnostanut. Liikaa kai ihmisiä sähläämässä. Jarkko heitti lumipallon
hallin seinään. ”Nähään taas ens viikolla, ku mutsi ja faija luulee
joutuvansa raahaa mut tänne väkipakolla”, Jarkko huikkasi virnistäen. Mitä sitten tapahtuu? Kenties seuraavassa lehden numerossa tiedämme enemmän… |
|
