|
|
Virkistystoiminta - Verkolla 2003/2
Tennisloma
Pärnussa NurTS:n
virkistystoimikunta järjesti halukkaille jäsenilleen heinäkuun alussa
ikimuistoisen ja riemukkaan lomamatkan tenniksen tiimoilta Viroon Pärnun kylpyläkaupunkiin.
Kylpylän palveluita ei tällä matkalla voitu hyödyntää lukuun ottamatta
biljardia ja pingistä, sillä varaukset olisi tullut tehdä etukäteen kesäkaudella.
Myöskään ruokailut eivät kuuluneet palveluihin ilman varausta. Ainoa palvelu
oli majoitus ja aamiainen. Kannattaa muistaa varata etukäteen, jos haluaa, että
Kylpylä Tervis tarjoaa myös palveluita. Yleisiä
huomioita Pärnusta ovat: ü
Puistomainen
kaupunki ü
Kivoja
ruokapaikkoja Tennistä
päästiin pelaamaan sekä massa- että asfalttikentillä. Kunnon pelaajalla
asfaltti on kuitenkin kauhistus. Se kuluttaa jalkoja ja palloja. Matkalla
oli neljä neljän hengen perhettä ja yksi sinkku. Sinkku ei tiettävästi löytänyt
siippaa tai edes heilaa. Joka päivä
pelattiin sekä kaksin- että nelinpelejä. Myös lasten tarpeet huomioitiin ja
heille järjestettiin myös valmennusta. Enemmänkin olisi ollut halukkuutta
peleihin, mutta vuoroja ei ollut saatavilla. ”Tosi
mukava porukka ja mukava reissu, joka täytyy uusia myös ensi vuonna”, kehui
Liisa Hietanen onnistunutta matkaa. ”Suosittelen lämpimästi kaikille mukaan
tulemista”, jatkoi Liisa. Myös Hietasen juniori kannattaa: ”Kiva paikka ja
kenttä hyvä ja siellä oli pingistä, kuntosali ja muuta hienoa”, sanoi ”Late”,
9 vuotta. Matkasta
kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Virkistystoimikuntaan: Liisa Hietanen, 040-5643555 |
|